Kokoonpano:

Rantakylä Big Band on toistaiseksi tauolla.

Taustaa

Rantakylä Big Band on perustettu vuonna 1992 Mikkelin maalaiskunnan kansalaisopiston alaisuuteen, mutta vuoden 2001 kuntaliitoksen myötä se on toiminut Mikkelin kansalaisopistossa. Rantakylä Big Bandia johti orkesterin perustamisesta vuoteen 2017 asti musiikinopettaja Krystian Tesarczyk. 

bigband2.jpg

Rantakylä Big Band ry:n alaisuudessa toimii myös muita orkestereita, kuten mm. jazzorkesteri Tesar Jazz Band, Glenn Millerin kuuluisaa soundia jäljittelevä Miller Sound Orchestra sekä puhallinyhtye Sax Band. Nämä ryhmät täydentävät tarvittaessa Rantakylä Big Bandin kokoonpanoa esiintymisissä. 

Rantakylä Big Band on tarjonnut puhallin- ja rytmisoittajille mahdollisuuden kehittää itseään orkesterisoittamisessa kuten myös yleensäkin soittamisessa. Rantakylä Big Band ry:n säännöt 2§: "Orkesterin tarkoituksena on vaalia ja tukea kevyen musiikin kehitystä sekä innostaa ja kouluttaa uusia kevyestä musiikista kiinnostuneita henkilöitä." Soittajien taidot ovatkin kokoajan kehittyneet sekä henkilökohtaisella että yhteissoiton tasolla. Tämä puolestaan on mahdollistanut uusien esiintymiskutsujen saamisen.

Orkesterin joustokyky

Rantakylä Big Bandin vahvuutena on sen joustokyky. Orkesterin kokoonpanoa pystytään muuttamaan nopeasti tarpeen mukaan, joten se voi esiintyä joko pienellä tai isommalla kokoonpanolla. Orkesterilla on myös laulusolistit käytettävissä sekä mahdollisuus käyttää erilaisia instrumenttivalintoja kulloiseenkin kokoonpanoon.

Esiintymiset


saimaa1.jpgRantakylä Big Band on tehnyt yhteistyötä Mikkelin Maalaiskunnan sekä Mikkelin kaupungin kanssa ja esiintynyt useissa maakunnallisissa tilaisuuksissa. Mikkelin Maalaiskunnan vapaa-aikalautakunta myönsi orkesterille vuonna 1996 taidepalkinnon.

Rantakylä Big Bandin ensimmäinen omarahoitteinen ulkomaanmatka tehtiin syksyllä 1996 Tanskaan Assenssiin.

Seuraava esiintymiskiertue puolestaan tehdiin Floridan Lake Worthiin syksyllä 1997. Amerikansuomalaiset olivat kutsuneet Rantakylä Big Bandin tuomaan heille musiikillisia tuulahduksia kaukaisesta kotimaastaan.

Syksyllä 1999 orkesteri konsertoi Paavi Pius IX:n perustamassa opistossa Vatikaanissa Pietarin kirkon läheisyydessä.

Marraskuussa 2001 Big Bandin matka suuntautui Puolan historialliseen kaupunkiin Krakovaan, missä orkesteri esiintyi maineikkaalla jazz clubilla, U Muniaka.

Lokakuussa 2002 Rantakylä Big Band matkusti Tsekin pääkaupunkiin Prahaan. Yhtye konsertoi hyväntekeväisyys-konsertissa legendaarisen Semafor-teatterin hyväksi. Konsertista saadut varat luovutettiin tulvassa kärsineen teatterin korjaukseen. Konserttia johti Kari Senius, Krystian Tesarczyk ja Semafor-teatterin johtaja legendaarinen Jiri Suchy.

Helmikuussa 2003 orkesteri esiintyi suomalaisten suosimalla Costa del Solilla, Espanjassa. Orkesterilla oli kaksi konserttia Fuengirolassa Mai Tai -klubilla ja yksi gospelkonsertti kirkossa Torremolinoksessa.

Lokakuussa 2003 Rantakylä Big Band konsertoi jälleen Puolassa. Esiintymiset olivat Varsovassa suositulla Jazz Café -klubilla sekä vanhassa Kaliszin kaupungissa.

Lokakuussa 2005 bändi vieraili Slovakian pääkaupungissa Bratislavassa, jossa se esiintyi kahtena iltana kuuluisalla Jazz Café -klubilla.

Lokakuussa 2007 Rantakylä Big Band esiintyi ThaimaassaBangkokissa Suomen-Thaimaan suurlähettilään Lars Backströmin kutsusta. Orkesteri ensimmäinen konsertti soitettiin Thailand Cultural Centressä. Konsertti oli osa Thaimaan kuninkaan 80-vuotisjuhlallisuuksia. Lisäksi toinen konsertti soitettiin kansainväliselle diplomaattikunnalle Suurlähettiläs Backströmin residenssissä.

Toukokuussa 2008 Rantakylä Big Band/Tesar Jazz Band konsertoi  Brysselissä, Belgiassa Suomen Belgian suurlähettiläs Aapo Pölhön kutsumana. Yhtye esiintyi matkan aikana suurlähettiläs Pölhön residenssissä kutsuvierastilaisuudessa sekä Confusion Bar -ravintolassa.

Maaliskuussa 2010 Rantakylä Big Band esiintyi "Jazz At The Residence" -konsertissa Pekingissä, Kiinassa suurlähettilään virka-asunnossa. Orkesteri sai kutsun suurlähettiläs Lars Backströmiltä.

Vuosi 2012 on Rantakylä Big Bandin 20. toimintavuosi. Juhlavuoden kunniaksi Rantakylä Big Band teki lokakuun puolessa välissä matkan Toilaan, Viroon. Rantakylä Big Band/Tesar Jazz Band konsertoi kahtena iltana Toila Spa Hotellin ravintolassa.

Kesäkuussa 2013 Rantakylä Big Band esiintyi Pekingissä A Cultrual Journey from Finland to Financial Street
-nimisessä tapahtumassa Beijing Financial Streetin keskusaukiolla ja suurlähettiläs Lars Backströmin jäähyväisjuhlassa suurlähettilään residenssissä. 

Lokakuussa 2014 Rantakylä Big Band vieraili Utsjoella, jossa orkesteri soitti kaksi konserttia. Aamupäivän konsertti järjestettiin Utsjoen koulun opiskelijoille ja illalla paikkakuntalaisille. 

Rantakylä Big Bandin solistivieraina ovat olleet mm. Sonja LummeBianca MoralesHeikki Kinnunen, Aarno Raninen, Tero Saarti (trumpetti) ja Marzi Nyman (kitara).

Levytykset

  • Rantakylä Big Band, johtaa Krystian Tesarczyk (2000)